Etusivu / Esittely / Lähettävälle lääkärille

Tietoa ja ohjeita lähettävälle lääkärille

Fertinovaan hakeutumista varten ei tarvitse laatia erillistä lähetettä. Tutkimusten ja hoidon suunnittelun nopeuttamiseksi sekä päällekkäisten tutkimusten ja kustannusten välttämiseksi mahdolliset vanhat sairaskertomukset ja tutkimustulokset on hyvä antaa mukaan.

Lähetteen tutkimuksiin voi tehdä heti, kun huoli hedelmällisyyden mahdollisesta häiriöstä on syntynyt; viimeistään kun pariskunta on yrittänyt lasta vuoden ajan tuloksetta, yli 35-vuotiailla jo aiemmin.

Lähettävä lääkäri voi myös käynnistää tutkimukset. Alle 35-vuotiailla, joilla kuukautiskierto on säännöllinen, kierron 21-23 päivänä otetut TSH, prolaktiini ja progesteroni antavat hyvän kuvan kierrosta.

Yli 35-vuotiailta ja niiltä, joilla kierto on epäsäännöllinen, on hyvä myös tutkia alkukierrosta FSH ja LH. Siemennesteen tutkiminen edellyttää asiaan perehtynyttä laboratoriota sekä myös tietotaitoa näytteen tulkitsijalta.

Elintapoihin, molempien osapuolten tupakointiin ja ylipainoon on hyvä kiinnittää huomiota jo heti raskaustoiveen synnyttyä. Jo 5% painonpudotus ja tupakoinnin lopettaminen parantavat sekä raskauden alkamisen todennäköisyyttä että myös raskauden kulkua.

Fertinovassa ensikäynti on maksuton. Siihen varataan riittävän pitkä aika, jotta voidaan selvittää mahdollisten jatkotutkimusten tarve ja tehdä jo käytettävissä olevien tietojen pohjalta hoitosuunnitelma.

Ensikäynnillä lääkäri tapaa mielellään parin molemmat osapuolet. Fertinovassa hoitava lääkäri vastaa koko hoidosta, suunnitellen sen yksilöllisesti. Myös toimenpiteet tekee sama tuttu ja turvallinen lääkäri.
 

POWERED BY BRANDSON